Sattumuksia ja mietteitä sävelsavotoilta
Särkyykö se? julkaistu 17.10.2020
Kiitorata 19.10.2020
Emigranttina puhallinmaailmassa 21.10.2020
Pallomusiikkia 23.10.2020
Syviä vesiä 25.10.2020
Oopperasurutyö 25.10.2020
Euroviisutarjokas 29.10.2020
Parran syntyvaiheet 1.11.2020
Kun muuntelin Tomppaa 1.11.2020
Joululaulu ja Jounin profetia 7.11.2020
Preludi 11.11.2020
Haaveet ja lama 14.11.2020
Kiva kappale 15.11.2020
Hoosiannaa ja haihtuneita rojalteja 17.11.2020
Näin Norjassa 3.12..2020
Pahiksena ja paikkaajana 2.1.2021
Kielikysymys 10.1.2021
Kilpailusäveltämisestä 23.1.2021
Erään taiteilijan muotokuva? 26.1.2021
Suudelman kunniaksi 2.2.2021
"Kun sä et oo yhtään rock" 6.2.2021
Lohturuokaa ja puhdetöitä 26.2.2021
Nemo ja Mowgli 2.4.2021
Amatöörien puuhastelua 1.10.2021
Hiirikarkotin kallossa 18.5.2022
Syviä vesiä
julkaistu 25.10.2020
Säveltäminen muistuttaa monessa suhteessa mitä tahansa konttorityötä tai käsityöprojektia. Se vaatii lähinnä hermojen ja hiirikäden kestävyyttä, suunnitelmallisuutta aikataulutuksen kanssa ja ergonomiasta huolehtimista. Silloin tällöin työn alle tulee kuitenkin omaan tunne-elämään kytkeytyviä teoksia, joiden parissa työskentely alkaa muistuttaa taideterapiajaksoa. Itselleni näin on käynyt ainakin kahden sävellykseni kanssa. Toinen on laaja tilausteos, josta kerron tarinassani Oopperasurutyö. Pienimuotoisempi kappaleista lienee ainoa, jonka olen säveltänyt käytännössä yhdeltä istumalta.
Vuonna 2004 joulun välipäivien uutiset Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofista olivat lamaannuttava shokki myös minulle. Kolmen nuorehkon lapsen isänä kaikenlainen turvallisuuden kaipuu oli voimakasta, ja mielikuvat satojen tuhansien ihmisten menehtymisestä järkyttivät syvästi, vaikka en varsinaisesti tuntenut uhreista ketään. Aki Sirkesalon olin kyllä tavannut.
Raskasta tunnetta käsitelläkseni istuin pianon ääressä ja etsin harmonioita, joihin hakeutui myös aasialaisia sävyjä. Pianon sointujen päälle hahmottelin elegistä melodiaa. Sello soi tuolloin kodissamme taajaan vanhimman lapsemme Mandin instrumenttina, ja oli tämäntyyppiseen kappaleeseen muutenkin luontainen valinta. Syntyi Still sellolle ja pianolle.
Still löysi hiljalleen tiensä useamman sellistin keikkaohjelmistoon. Kun tsunamiin oli tullut ajallista etäisyyttä, kappaleen yhteyttä siihen tuli harvoin enää mainittua, enkä nykyisinkään katso sitä mitenkään välttämättömäksi. Musiikin on elettävä myös ilman taustatarinaansa. Ja miksei samaa sävellystä voisi liittää useammanlaisiin tilanteisiin ja mielikuviin?
Syksyllä 2019 perhepiiriimme oli kasautunut useita kuormittavia asioita, jotka loivat lähestyvään Ruijan kaamokseen tummia sävyjä myös henkisesti. Stressaavaan ajanjaksoon ilmaantui terapeuttisia hetkiä yllättävässä muodossa, tällä kertaa poikkeuksellisina luontoelämyksinä. Repparfjordissa Hammerfestin lähistöllä saimme useaan otteeseen todistaa ryhävalaspariskunnan temmellystä vuonossa. Pääsimme seuraamaan valaita rannalta käsin uskomattoman läheltä, ja yhdessä koettuna niiden majesteettinen kauneus oli suorastaan sielunhoidollista.
Still tuntui luontevalta musiikkivalinnalta, kun tallensimme vaimoni Minnan kanssa valaista kuvaamiamme pätkiä kotikutoiseksi musiikkivideoksi.