Sattumuksia ja mietteitä sävelsavotoilta
Särkyykö se? julkaistu 17.10.2020
Kiitorata 19.10.2020
Emigranttina puhallinmaailmassa 21.10.2020
Pallomusiikkia 23.10.2020
Syviä vesiä 25.10.2020
Oopperasurutyö 25.10.2020
Euroviisutarjokas 29.10.2020
Parran syntyvaiheet 1.11.2020
Kun muuntelin Tomppaa 1.11.2020
Joululaulu ja Jounin profetia 7.11.2020
Preludi 11.11.2020
Haaveet ja lama 14.11.2020
Kiva kappale 15.11.2020
Hoosiannaa ja haihtuneita rojalteja 17.11.2020
Näin Norjassa 3.12..2020
Pahiksena ja paikkaajana 2.1.2021
Kielikysymys 10.1.2021
Kilpailusäveltämisestä 23.1.2021
Erään taiteilijan muotokuva? 26.1.2021
Suudelman kunniaksi 2.2.2021
"Kun sä et oo yhtään rock" 6.2.2021
Lohturuokaa ja puhdetöitä 26.2.2021
Nemo ja Mowgli 2.4.2021
Amatöörien puuhastelua 1.10.2021
Hiirikarkotin kallossa 18.5.2022
Amatöörien puuhastelua
julkaistu 1.10.2021
Jos minulle annettaisiin kaikki valta taivaassa ja maan päällä tai edes pitävä ote julkisiin rahahanoihin, avaisin vuolaan tukivirran harrastajakuoroille ja -orkestereille. Kulttuurille korvamerkittyjen varojen lisäksi valjastaisin tarkoitukseen sosiaali- ja terveyspuolen määrärahoja.
Harrastajaryhmien kanssa työskentely on ollut olennainen osa muusikon toimenkuvaani läpi työurani. Johtamissani kuoroissa ja orkestereissa olen tutustunut satoihin musiikista elämänvoimaa ammentaviin ihmisiin ja nähnyt omin silmin sen, mikä tutkimuksissakin on vakuuttavasti todettu: Esimerkiksi kuorolaulun positiiviset vaikutukset hyvinvointiimme ovat kiistattomia ja monitahoisia. Harjoitukset ovat viikon virtalähteitä ja konsertit vuoden kohokohtia, jotka luovat sekä henkistä, fyysistä että yhteisöllistä elinvoimaa. Tähän toimintaan sijoittaminen maksaa taatusti itsensä takaisin yhteiskunnalle, ja vähällä panostuksella saa paljon. Luulenpa, että useissa suomalaisissa kunnissa uppoaa erilaisiin hyvinvointi-innovaatiokonsultointeihin summia, joilla paikallinen kuoro tai orkesteri pyörittäisi toimintaansa melkoisen monta konserttikautta.
”Amatöörien puuhastelun” panos on suuri myös puhtaasti taiteellisesta, huipputason musiikkielämän näkökulmasta. Ykköskorinkin konserteissa ja näyttämöesityksissä ammattisolistien ja -muusikoiden rinnalla lavalla tai näyttämöllä on usein harrastajista koostuva kuoro tai orkesteri. Harrastajaryhmän taustayhdistys kantaa toisinaan myös taloudellista vastuuta vaikkapa kirkkoja täyttävistä requiemeista ja passioista. Itseltänikin olisi jäänyt moni solistikeikka kokematta, elleivät asuinseutujeni harrastajakokoonpanot olisi uskaltaneet tarttua vuoren kokoisiin musiikillisiin ja tuotannollisiin rupeamiin. Niin sanottua ammattilaisasennetta kritisoimatta on myös syytä todeta, että ryhmät, jotka ovat produktioissa mukana vain rakkaudesta lajiin, luovat usein taiteen taiasta nauttimisen ilmapiirin, joka tarttuu myös rutinoituneisiin musiikin palkkasotureihin.
Ammattilaistason ja palkattoman harrastemusisoinnin yhteys on ja sen tulee nähdäkseni olla orgaaninen ja portaattomasti toisiinsa kytkeytyvä. Molemmat ovat toisilleen elintärkeitä. Urheilusta haettua vertausta käyttääkseni eliittiliiga tarvitsee vahvat divarit ja maakuntasarjat. Niiden luoman elävän ja laajan kulttuurin päällä on huippuosaamisen mahdollista kukoistaa ja kasvaa. Ja kun vuorovaikutus ja kiinnostus on molemminpuolista, kaikki voittavat.
- - -
Yksi sävellyksistäni on luonteeltaan silkka ylistyshymni musiikkiharrastuksen taikavoimalle. ”Laulujen loimu” syntyi Suomen Työväen Musiikkiliiton tilauksena liiton 100-vuotisjuhlateokseksi. Juhlaversio on kirjoitettu sekakuorolle ja puhallinorkesterille. Poliisisoittokunnan tallenteella lauluosuus tulee kuoron asemesta laulamanani soolona.