Käsiohjelmien lisälehtiä

Särkyykö se?

julkaistu 17.10.2020

 

Tampere Filharmonialle säveltämäni Ongang-teoksen kantaesitys joulukuussa 2006 kuuluu urani huippuhetkiin. Sävellystyön oli määrä valmistua vasta seuraavan vuoden puolella, mutta työkiihkoon ajautuneena lähetin nuotit orkesterille kuukausia etuajassa. Hosuminen tuotti tässä tapauksessa onnenpotkun ja komeat puitteet kantaesitykselle. Tampere-talon nuottivarastossa syksyn lojuttuaan Ongang päätyi tuuramaan deadline-ongelmiin ajautuneen kollegan tilausteosta. Sävellykseni sai paikan Sibeliuksen syntymäpäivän loppuunmyytyyn konserttiin, jonka kaiken kukkuraksi Yle radioi.

​

Huippuorkesterin työskentelyä musiikkini parissa oli ensimmäisestä harjoituksesta asti valtava nautinto seurata, ja luottamukseni esityksen onnistumiseen oli vankkumaton – yhtä tahtia lukuunottamatta. Olin nimittäin päättänyt ryydittää kappaleen kliimaksia kirjoittamalla partituurin lyömäsoitinriville: “Crush a piece of window glass with a hammer!” Tämän jipon toteuttaminen osoittautui haastavammaksi projektiksi kuin olin kuvitellut.

​

Aistin lievää “kuules nyt poika” –tunnelmaa, kun Filharmonian orkesterijärjestäjä tuli juttusilleni harjoituksen aikana. Järjestäjän mukaan Ongangia varten oli tilattu kaksi ikkunalasiruutua, kooltaan 1x2 metriä. Toinen käytettäisiin kenraaliharjoituksessa, toinen konsertissa. Lasit maksoivat kuulemma 200 euroa kappale, eikä budjetti tietenkään venynyt useampiin, joten toivottavasti yksi koeponnistus riittäisi.

​

Siinä ei vielä ollut kaikki vaiva, mitä kuningasideani oli tuottanut. Kenraaliharjoitukseen saapuessani hätkähdin pikku partituurimerkintäni tuottamia turvajärjestelyjä Tampere-talon lavalla. Ikkunalasille varatun telineen ympärille oli pystytetty metrikaupalla pleksisermiä, jotteivät sirpaleet lentäisi kohti jousistoa. Lyömasoittaja Harri Lehtinen, jolle lasi ja vasara olivat työkoneiden arvonnassa napsahtaneet, näytti enemmän sepältä kuin muusikolta suurine nahkakintaineen, esiliinoineen ja suojalaseineen.

​

Kenraaliharjoituksessa lasiefekti oli täysi fiasko. Kun Harri Lehtinen iski vasaralla keskelle ruutua, lasi ei särkynytkään kilisten sirpaleiksi, vaan katkesi kahtia. Ruudunpuolikkaat kolahtivat mitäänsanomattoman arkisesti lattialle.

​

Harjoituksen jälkeen olin valmis luopumaan ideastani ja korvaamaan lasinmurskauksen esimerkiksi kiinalaisilla symbaaleilla. Harri kuitenkin tyrmäsi ajatukseni ja sanoi, että nyt ei enää peruutella.

 

Pieni aivoriihi tuotti ratkaisumalliksi kahden vasaran käyttämisen yhden sijaan. Harjoitteluun ei enää ollut mahdollisuutta. jäljellä oli vain yksi lasiruutu, joten konserttiin oli mentävä riskillä ja parasta toivoen.

​

Konsertissa nautin Ongangin ensimmäiset minuutit täysin rinnoin orkesterin huikeasta soitosta. Lasinmurskaustahdin lähestyessä pidätin hengitystä kaiketi puoli minuuttia ja taisin huokaista melko äänekkäästi, kun efekti toimi juuri halutulla tavalla. Yllätysbonuksena viimeiset sirpaleet helisivät kauniisti lattialle teoksen loppunousua edeltävän kenraalipaussitahdin aikana. Sitä olisi ollut vaikea saada suunniteltuna aikaan.

​

Tässä Tampere Filharmonian luvalla julkaistuna lasinmurskaus Ongangin kantaesityksessä 8.12.2006 (joht. John Storgårds):