Käsiohjelmien lisälehtiä

Sattumuksia ja syväluotausta sävellystöiden ympärillä

Oopperasurutyö

julkaistu 25.10.2020

 

Nurmeksen Joulumusiikin taiteellinen johtaja Jussi Merikanto tilasi vuonna 2013 minulta kamarioopperan, jonka kantaesitys toteutettaisiin kaksi vuotta myöhemmin järjestettävän festivaalin yhteydessä. Libreton kirjoittaisin itse, ja aluksi ainoana sisältömääreenä oli aiheen liittyminen jollain tavalla jouluun. Itseäni houkutti kovasti kirjoittaa vauhdikas joulunaikaan sijoittuva draamakomedia tai jopa farssiooppera. Edellinen laajempi sävellystyöni oli ollut Ikaalisissa esitetty vakavamietteinen ooppera Pyhät seinät. Nyt olisi tuntunut mielekkäältä puurtaa sen vastapainoksi jonkin kepeämmän kertomuksen parissa.

 

Aihetta aikamme aivoriihettyämme Jussi Merikanto otti jälleen yhteyttä ja esitti toiveen. Hän haluaisi juhlille oopperan, joka jollain tavalla käsittelisi ikääntymistä ja muistisairautta. Ajatus tuntui minusta alkuun varsin vaativalta. Teema oli ilman muuta tärkeä ja akuutti  yhteiskunnallisessa keskustelussa. Omakohtainenkin se oli. Molemmat isoäitini asuivat vanhainkodissa, ja toinen heistä kärsi etenevästä dementiasta. Mutta saisiko aiheesta oopperaalibrettoa, jossa draama kantaisi ja joka tarjoaisi pohjan kiinnostavalle musiikille?

 

Hauduttelin ideaa hyvän aikaa, kunnes löysin lähestymistavan, johon aloin uskoa. Ooppera käynnistyisi jälkipolven vierailusta muistisairaan, viimeistä jouluaan viettävän vanhuksen luona. Joulumusiikki tarjoaisi sillan lapsuudenmuistoihin, joihin suuri osa oopperaa takaumana sijoittuisi. Nämä ajatukset saivat hyväksynnän myös Jussilta ja Joulumusiikin tuottajalta Marjo Säkkiseltä. Työ käynnistyi.

 

Samaan aikaan, kun laadin librettoa ja ensimmäisiä sävellysluonnoksia, muistisairaan isoäitini tila heikkeni. Viimeisessä vaiheessaan hänen kommunikaatiokykynsä oli suurelta osin kadonnut, mutta katseesta saattoi aavistaa, että hän olisi halunnut ilmaista tuntojaan enemmän kuin ehkä tiesimme. Tämä mieltä painanut ajatus päätyi keskeiseksi oopperalibretossani.

 

Oopperan kirjoittaminen muuttui suoranaiseksi surutyöksi, kun molemmat isoäitini kuolivat lyhyen ajan sisällä, samalla kun vielä työskentelin oopperani parissa. Aika ajoin itkeskelin sijoittaessani myös henkilökohtaisia muistoja ja käänteitä isovanhempieni elämästä osaksi oopperaa. Jotkin kuulijalle sinänsä merkityksettömät yksityiskohdat - vaikkapa potkukelkan toistuva mainitseminen, kalasoppa tai Halifax - ovat muistonmuruja isovanhemmistani ja heiltä kuulemistani kertomuksista.

 

Jos minun pitäisi valita teoksistani se, joka itselleni merkitsee eniten, valintani olisi mitä todennäköisimmin kamariooppera Vieraat.