Sattumuksia ja mietteitä sävelsavotoilta
Särkyykö se? julkaistu 17.10.2020
Kiitorata 19.10.2020
Emigranttina puhallinmaailmassa 21.10.2020
Pallomusiikkia 23.10.2020
Syviä vesiä 25.10.2020
Oopperasurutyö 25.10.2020
Euroviisutarjokas 29.10.2020
Parran syntyvaiheet 1.11.2020
Kun muuntelin Tomppaa 1.11.2020
Joululaulu ja Jounin profetia 7.11.2020
Preludi 11.11.2020
Haaveet ja lama 14.11.2020
Kiva kappale 15.11.2020
Hoosiannaa ja haihtuneita rojalteja 17.11.2020
Näin Norjassa 3.12..2020
Pahiksena ja paikkaajana 2.1.2021
Kielikysymys 10.1.2021
Kilpailusäveltämisestä 23.1.2021
Erään taiteilijan muotokuva? 26.1.2021
Suudelman kunniaksi 2.2.2021
"Kun sä et oo yhtään rock" 6.2.2021
Lohturuokaa ja puhdetöitä 26.2.2021
Nemo ja Mowgli 2.4.2021
Amatöörien puuhastelua 1.10.2021
Hiirikarkotin kallossa 18.5.2022
Oopperasurutyö
julkaistu 25.10.2020
Nurmeksen Joulumusiikin taiteellinen johtaja Jussi Merikanto tilasi vuonna 2013 minulta kamarioopperan, jonka kantaesitys toteutettaisiin kaksi vuotta myöhemmin järjestettävän festivaalin yhteydessä. Libreton kirjoittaisin itse, ja aluksi ainoana sisältömääreenä oli aiheen liittyminen jollain tavalla jouluun. Itseäni houkutti kovasti kirjoittaa vauhdikas joulunaikaan sijoittuva draamakomedia tai jopa farssiooppera. Edellinen laajempi sävellystyöni oli ollut Ikaalisissa esitetty vakavamietteinen ooppera Pyhät seinät. Nyt olisi tuntunut mielekkäältä puurtaa sen vastapainoksi jonkin kepeämmän kertomuksen parissa.
Aihetta aikamme aivoriihettyämme Jussi Merikanto otti jälleen yhteyttä ja esitti toiveen. Hän haluaisi juhlille oopperan, joka jollain tavalla käsittelisi ikääntymistä ja muistisairautta. Ajatus tuntui minusta alkuun varsin vaativalta. Teema oli ilman muuta tärkeä ja akuutti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Omakohtainenkin se oli. Molemmat isoäitini asuivat vanhainkodissa, ja toinen heistä kärsi etenevästä dementiasta. Mutta saisiko aiheesta oopperaalibrettoa, jossa draama kantaisi ja joka tarjoaisi pohjan kiinnostavalle musiikille?
Hauduttelin ideaa hyvän aikaa, kunnes löysin lähestymistavan, johon aloin uskoa. Ooppera käynnistyisi jälkipolven vierailusta muistisairaan, viimeistä jouluaan viettävän vanhuksen luona. Joulumusiikki tarjoaisi sillan lapsuudenmuistoihin, joihin suuri osa oopperaa takaumana sijoittuisi. Nämä ajatukset saivat hyväksynnän myös Jussilta ja Joulumusiikin tuottajalta Marjo Säkkiseltä. Työ käynnistyi.
Samaan aikaan, kun laadin librettoa ja ensimmäisiä sävellysluonnoksia, muistisairaan isoäitini tila heikkeni. Viimeisessä vaiheessaan hänen kommunikaatiokykynsä oli suurelta osin kadonnut, mutta katseesta saattoi aavistaa, että hän olisi halunnut ilmaista tuntojaan enemmän kuin ehkä tiesimme. Tämä mieltä painanut ajatus päätyi keskeiseksi oopperalibretossani.
Oopperan kirjoittaminen muuttui suoranaiseksi surutyöksi, kun molemmat isoäitini kuolivat lyhyen ajan sisällä, samalla kun vielä työskentelin oopperani parissa. Aika ajoin itkeskelin sijoittaessani myös henkilökohtaisia muistoja ja käänteitä isovanhempieni elämästä osaksi oopperaa. Jotkin kuulijalle sinänsä merkityksettömät yksityiskohdat - vaikkapa potkukelkan toistuva mainitseminen, kalasoppa tai Halifax - ovat muistonmuruja isovanhemmistani ja heiltä kuulemistani kertomuksista.
Jos minun pitäisi valita teoksistani se, joka itselleni merkitsee eniten, valintani olisi mitä todennäköisimmin kamariooppera Vieraat.