Käsiohjelmien lisälehtiä

Sattumuksia ja syväluotausta sävellystöiden ympärillä

Hoosiannaa ja haihtuneita rojalteja

julkaistu 17.11.2020

 

Syksyisenä iltapäivänä vuonna 2001 istuin Pyynikille parkkeeratussa punaisessa Mersussa. Kuskin paikalla oli tenori Pentti Hietanen, joka halusi koekuunteluttaa pian julkaistavaa joululevyään. Ennen kuin säveltämäni Sanctus lähti soimaan, Pentti virnisti ja tokaisi leveällä tampereenkielellä: “Katotaas mitä sää sanot!”

Pentti oli levyä suunnitellessaan ottanut yhteyttä tiedustellen, löytyisikö sävellyksistäni joulumusiikkia. Sanctuksen tekstissä on hoosiannaa, joten katsoimme sen täyttävän ehdot. Laulu on kursailemattoman juhlava ja harras, ja laakean melodialinjan uskoin pääsevän oikeuksiinsa Pentin komealla äänellä. Oletin kappaleen tulevan levylle muhkean romanttisesti soivana, kun tuottajana oli Markku Johansson.

Raita lähti pyörimään, ja katso: Auto oli täynnä sähkökitarointia. Melodia ja harmoniat olivat entisellään ja Pentin tenorointi uljasta. Mutta nyt oli studiotiimissä annettu palaa oikein kunnolla. Kun luulin huippukohdan saavutetun ja laulun päättyvän, laittoi kitaristi Jari “Heinä” Nieminen vielä uuden vaihteen silmään. En saanut juuri sanaa suustani, mutta autossa leijui vahva tamperelainen “kyä lähtee” –tunnelma. Olimme yhtä mieltä, että tämä tallenne taitaisi ottaa tuulta alleen.

Ja ottihan se. Pentin levy oli jouluviikon albumilistan ykkönen, ja Sanctus sen radiosoittoon päätynyt single-lohkaisu. Oli lähes epätodellista, että omista tuotoksistani juuri tämä laulu kajahteli marketin kaiuttimista ruokaostoksilla käydessäni.

Kun Sanctus oli soinut radiossa muutamia päiviä, suuren kansainvälisen musiikkikustantamon edustaja soitti ja kehui lämpimin sanoin sävellystäni. Hänen edustamansa yhtiö olisi nyt kiinnostunut tekemään Sanctuksesta kustannussopimuksen. Minulle mainittiin muun muassa arvostettu nuottikirjasarja, johon laulu hyvinkin saattaisi päätyä. Kustantajalle siirtyisi toki tavanmukaisesti osa laulun tekijänoikeustuloista.

Melko meriitittömänä ja kokemattomana musiikintekijänä koin yhteydenoton imartelevaksi ja tartuin tarjoukseen. Se merkitsi kalliita oppirahoja. Laulun leviäminen ei edistynyt millään tavalla sopimuksen ansiosta. Kustantaja (joka siis ei ollut Pentin levyn tuottanut yhtiö) ei saanut aikaiseksi Sanctuksen nuotin julkaisemista missään muodossa, mutta sen tilille päätyi hyvä siivu levymyynnin ja radiosoiton tekijänoikeustuloja. Vanhoihin trad-teksteihin tehdyissä kustannetuissa lauluissa tilitysmatematiikka on säveltäjälle muutenkin epäedullinen, kun puolet rojalteista haihtuu tekstin vuoksi niin sanottuun yleiseen pottiin. Valitin tilanteesta useaan otteesen ja kyselin turhaan nuottijulkaisun perään. Lopulta sopimus katkaistiin, mutta kalliiksi se oli käynyt.

Viimeistään Sanctuksen myötä opin myös, kuinka laiskasti konserttiohjelmia lähetetään Teostoon, jonka kautta musiikintekijät saavat korvauksensa. Sanctus päätyi muidenkin laulajien ohjelmistoon ja oli mukana ainakin kahdella suurella joulukonserttikiertueella. Niistä ei kertynyt euron euroa tekijänoikeustilityksiin. Sen havaittuani kysyin ystävällisesti toisen kiertueen järjestäjältä, olikohan Teosto-ilmoitus tehty? «Juu ei olla tehty. Sori!» oli vastaus.  Toisen tapauksen osalta ilmeni, että Teostoon oli sentään päätynyt ruutupaperille rustattu settilista, jossa laulun nimi oli kirjoitettu lähes oikein muotoon Santus. Perässä oli vain esittäjän nimi (joka siis ei ollut Pentti Hietanen). Tilitystä oikaistiin sen verran, että sain korvausta yhdestä esityksestä. Konsertteja oli kiertueella ollut 12.

Tulojen haihtuminen kismitti sillloisessa rahatilanteessa kunnolla. Se, että laulun säveltäjä jäi esitysten yhteydessä yleensä kertomatta, oli helpompi sulattaa. Joskus se tuotti huvittaviakin tilanteita. Lähdin varta vasten kuuntelemaan Pentin esiintymistä Turussa taltioidussa suuressa TV-konsertissa, kun tiesin Sanctuksen olevan mukana. Käsiohjelmassa ei kappaleen yhteydessä tekijää mainittu. Takanani istuva varttunut herrasmies kysyi vaimoltaan, kukahan tämän Sanctuksen säveltäjä on, kun ohjelmassa ei lue? En kehdannut kääntyä ja vastata: «Minä.»

Itse en valitettavasti omin korvin todistanut tapausta, mutta sain kuulla, että myös eräs radion iltahartautta pitänyt pappi oli soittanut Sanctuksen hartautensa päätteeksi ja sanonut, että tämän kaltaisen musiikin syntyessä ihminen on toiminut vain välikappaleena. Mitähän tuohonkin sanoisi? Osanna in excelsis…