Sattumuksia ja mietteitä sävelsavotoilta
Särkyykö se? julkaistu 17.10.2020
Kiitorata 19.10.2020
Emigranttina puhallinmaailmassa 21.10.2020
Pallomusiikkia 23.10.2020
Syviä vesiä 25.10.2020
Oopperasurutyö 25.10.2020
Euroviisutarjokas 29.10.2020
Parran syntyvaiheet 1.11.2020
Kun muuntelin Tomppaa 1.11.2020
Joululaulu ja Jounin profetia 7.11.2020
Preludi 11.11.2020
Haaveet ja lama 14.11.2020
Kiva kappale 15.11.2020
Hoosiannaa ja haihtuneita rojalteja 17.11.2020
Näin Norjassa 3.12..2020
Pahiksena ja paikkaajana 2.1.2021
Kielikysymys 10.1.2021
Kilpailusäveltämisestä 23.1.2021
Erään taiteilijan muotokuva? 26.1.2021
Suudelman kunniaksi 2.2.2021
"Kun sä et oo yhtään rock" 6.2.2021
Lohturuokaa ja puhdetöitä 26.2.2021
Nemo ja Mowgli 2.4.2021
Amatöörien puuhastelua 1.10.2021
Hiirikarkotin kallossa 18.5.2022
Kiva kappale
julkaistu 15.11.2020
Our Secret Melody on suuriin puitteisiin tekemäni pieni laulu, jonka näyttävin esitys ei sujunut aivan odotetulla tavalla.
Kansainvälinen nuorisokuorotapahtuma Sympaatti tilasi minulta laulun vuoden 2007 festivaalia varten. Uutta laulua tarvittiin tapahtuman loppukonserttiin, jossa osallistujaryhmät ennen jäähyväisiä yhdistäisivät voimansa suurkuoroksi. Sävellyksen oli oltava riittävän tarttuva ja yksinkertainen, jotta esitys onnistuisi yhdellä läpimenoharjoituksella. Kirjoitin pianosäestyksellisen rauhallisesti keinuvan laulun yhteisiin muistoihin jääneestä «salaisesta sävelmästä».
Festivaalin päätöskonsertti järjestettiin Kallion kirkossa. Mukana olivat Suomen parhaat nuorisokuorot sekä huipputason kokoonpanoja muun muassa Australiasta ja Kanadasta. Yle radioi konsertin suorana. Tunsin itseni sangen etuoikeutetuksi saadessani oman pikku sävellykseni mukaan upeaan kokonaisuuteen.
Eikä siinä vielä kaikki. Minulle oli varattu paikka kirkonpenkissä konsertin toisen säveltäjävieraan vieressä. Hän oli Aulis Sallinen, joka oli aikanaan säveltänyt ensimmäisen Sympaatti-tapahtuman yhteiskappaleen. Sallinen osoittautui erittäin lämminhenkiseksi herrasmieheksi, jonka kanssa oli mitä miellyttävintä rupatella konserttia odotellessa.
Ennen konserttia sain kuulla, että pianisti, jonka oli tarkoitus säestää lauluni, oli viime tingassa joutunut kuumeisena vuoteenomaksi. Tsekkiläisen kuoron riveistä oli kuitenkin löytynyt paikkaaja, joka oli lupautunut hätiin lähes kylmiltään. Se oli urheaa, mutta valitettavasti nuori muusikonalku ei ollut ehtinyt perehtyä nuottiin kunnolla. Hän soitti säestyksen alusta loppuun rytmillisen väärinymmärryksen vallitessa. Monisatapäinen kuoro lauloi upealla soinnilla, mutta rytmisesti kokonaisuus oli kolmimuunteisten ja tasaisten kahdeksasosien kulmikas sekamelska. Se kuulosti kenties omintakeiselta, mutta ainakin omaan korvaani yksinomaan kömpelöllä tavalla.
Esityksen jälkeen nousin sovitusti penkistä ja kävin kukitettavana. Kumartamasta palatessani Ratsumiehen ja Punaisen viivan säveltäjä hymyili ystävällisesti ja sanoi: «Kiva kappale!» Hetki oli ikimuistoinen.
Muutamaa vuotta myöhemmin otin Our Secret Melodyn omaan soolorepertuaariini, ja sovitin laulusta hieman intiimimmän version: